Maine Coon
Maine coonin historiaa
Maine Coonin alkuperästä on monenlaisia tarinoita.
Tunnetuin lienee legenda Maine Coonin synnystä pesukarhun ja kissan risteymänä.
Ensimmäiset Maine Coonit olivat ruskeatiikereitä, joiden tuuhea raidallinen häntä
muistutti erehdyttävästi pesukarhun häntää. Lisäksi tunnettiin Maine Coonin mieltymys
veteen sekä kissalle tyypillinen tapa nousta takajaloilleen ympäristöä
tarkkaillessaan. Tästä virheellisestä oletuksesta juontaa myös kissan nimi:
racoon tarkoittaa pesukarhua ja Maine viittaa Yhdysvaltojen koillisimpaan osavaltioon.
Uskottavin kaikista tarinoista perustuu teoriaan, jonka mukaan Maine Coonit ovat
syntyneet luonnon valinnan tuloksena. Asutuksen levitessä Amerikkaan kulkeutui
laivoissa kaikenkarvaisia kissoja uudelle mantereelle, joka alunperin oli kissaton.
Nykyinen Maine Coon on siis kaikkien näiden laivakissojen jälkeläisistä syntynyt
risteymä. Mainen ankarat talvet ja kylmä, kova ilmasto tekivät Maine Coonista vahvan
ja vastustuskykyisen kissan.
Maine Coon on julistettu Mainen osavaltion kansalliskissaksi 10.4.1985.
Luonnonluoma näyttävä näyttelykissa
Maine Coon on pysynyt geneettisesti muuttumattomana jo yli 150 vuotta. Maine Coon on
itsestään, luonnollista tietä syntynyt rotu – se ei siis ole ihmisen aikaansaama risteytys.
Ensimmäiset kirjalliset maininnat Maine Coonista löytyvät vuodelta 1861 kirjasta
The Book of the Cat. 1900-luvun alussa alettiin Yhdysvaltoihin tuoda persialaisia
ja siamilaisia. Oma rotu Maine Coon unohdettiin lähes tyystin seuraaviksi 50 vuodeksi. Vähitellen Maine Coonit hävisivät näyttelyistä;
niitä pidettiin maalaiskissoina, jotka eivät sopineet "kissa-aatelin" joukkoon.
60-luvun lopulla maailman kissajärjestöt vihdoinkin hyväksyivät "maalaisserkun"
joukkoonsa. Eurooppaan ensimmäiset Maine Coonit tulivat vasta 70-luvun puolivälissä,
ja Suomeen ensimmäiset saapuivat vuonna 1989.
Kulmikas, vahva ja pöllönkatseinen
Maine Coonien ulkonäkö on muokkautunut jonkinverran vuosien aikana jalostuksen myötä.
Kasvattajien tuleekin suorittaa tarkkaa valintaa ja käyttää jalostukseen ennen
kaikkea terveitä, vahvoja yksilöitä.
Maine Coonin kasvojen tulee olla keskipitkät, poskipäät ovat korkeat, kuono selvästi
kulmikas (ei kolmiomainen) ja leuka voimakas. Korvien tulee olla suuret, ja niiden
sisällä on karvatupsut. Korvat sijaitsevat korkealla päälaella noin korvan tyven mitan etäisyydellä toisistaan.
Silmät ovat suuret, ja ne sijaitsevat kaukana toisistaan lievästi vinossa asennossa. Maine Coonin silmissä pitää olla se kuuluisa "pöllönkatse".
Vartalon tulee olla lihaksikas, rintakehän laaja. Vartalo on pitkä ja kokonaisuutena
suorakaiteelta vaikuttava. Suhteellisen pitkät jalat ovat vahvat ja lihaksikkaat,
takajalat eivät saa olla korkeammat kuin etujalat. Tassut ovat leveät, pyöreät, ja
varpaiden välissä on oltava karvatupsut. Häntä on yhtä pitkä kuin kissakin ylettyen
hartioihin, juurestaan leveä ja loppua kohti kapeneva. Häntäkarvat ovat aina tuuheat
ja pitkät. Turkki on tuuhea, lyhyt hartioilta, pitkä vatsan kohdalta ja takajaloissa.
Kaulus on toivottava (usein kaulus saattaa kasvaa vasta 1 vuoden iässä).
Turkin tuuheus ja jopa pituus vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Selviä virheitä
kissalla ovat kaikkialta tasapitkä karva, hento ruumiinrakenne sekä "leuattomuus".
Maine Coonit ovat suuria ja voimakkaita kissoja. Urokset voivat painaa 6 – 8 kg,
naaraat yleensä 4 – 5,5 kg. Maine Coon on täysikasvuinen vasta noin 3-vuotiaana.
Kaikenkirjava kissa – Maine Coon
Maine Cooneja tavataan kaikissa väreissä ja väriyhdistelmissä, jotka ovat meille tuttuja kotikissastamme. Myös mahdolliset kuviot ovat samat kuin kotikissoilla: löytyy tiikereitä ja tabbyja valkoisilla laikuilla tai ilman; on olemassa myös yksivärisiä ilman valkoista ja valkoisten laikkujen kera.
Maine Coonit jaetaan Fife näyttelyissä 9 eri väriryhmään.
Väriharvinaisuuksiin kuuluvat vielä täysin valkoiset ja ns. savukissat, joiden
peitinkarva ilmentää tiettyä väriä aluskarvan ollessa aina valkoinen.
Värille ei aseteta mitään rajoituksia, ainoana toivomuksena on, että värien tulisi
olla voimakkaita ja varsinkin ruskean tulisi olla lämmin. Vuoden 2008 alussa Fife
näyttelyissä aletaan arvostelemaan myös turkin väritystä, josta maksimi pisteet
ovat 5p.
Naamiokissojen väritystä ei kuitenkaan hyväksytä. Tassunpohjien ja nenän tulee
valkoisilla ja punaisilla kissoilla olla vaaleanpunaiset, kun taas tummiin
väreihin kuuluvat ruskeat tassunpohjat ja nenä.
Kiltti ja sosiaalinen sisäkissa
Maine Coonit ovat kilttejä, leikkisiä ja oppivaisia. Maine Coon kiintyy omistajaansa,
ja sen hellyydenpuuskat ovat myrskyisän voimakkaita. Maine Coon tarvitsee huomiota
ja leikkitoverin; ne pitävät siitä, että ympärillä on menoa ja meininkiä ja osaavat
myös järjestää sitä. Yksin ollessaan ne pitkästyvät helposti. Maine Coonit ovatkin
yleensä hyvin sosiaalisia ja elävät sovussa muiden kissojen ja koirienkin kanssa.
Ei ole harvinaista, että Maine Coon -naaraat hoitavat yhdessä pentujaan, ja on jopa
kuultu Maine Coon -isänkin osallistuneen pikku kisujen hoitoon.
Maine Coon sopii alkuperästään huolimatta hyvin sisäkissaksi. Kissaa ei kenenkään
pitäisi päästää juoksentelemaan vapaasti, sillä vaara vaanii aina. Maine Coonin
päästäminen vapaaksi ulos on erityisen vaarallista, sillä sen metsästysvaisto on
voimakkaasti kehittynyt ja sen reviiri voi olla ällistyttävän suuri. Näin ollen se voi
helposti kulkeutua hyvinkin kauaksi kotoaan. Maine Coonit pitävät kuitenkin
ulkoilusta lasitetulla/verkoitetulla parvekkeella, ulkotarhassa tai valjaissa
ulkoilemalla. Maine Coonit ovat innokkaita kiipeilijöitä; onkin tärkeää, että
sillä on käytettävissään korkea kiipeily/raapimispuu, jota pitkin kissa sujahtelee
ylös alas – aina pää edellä. Maine Coonin leikit muistuttavat usein koiran leikkejä,
se rakastaa kaikenlaisia takaa-ajo- sekä piilo- ja vaanimisleikkejä ja noutaa
mielellään tavaroita.
Lähde: Suomen Maine Coon -kissat ry